Lumi ois kiva...

Ystäväni oli Keski-Suomessa viettämässä joulua, ja siellä kuulemma aletaan jo tuskastua lumitöihin - jouluna oli tullut yli 40 senttiä lunta. No, liika on toki liikaa, mutta täällä Etelä-Suomessa ihmiset alkavat jo olla epätoivoisia päinvastaisesta syystä; mekin halutaan lunta! Nyt on taas ollut pari päivää sadetta ja lämpötila plussan puolella, joten tuolla pystyy sentään kulkemaan, mutta ensi yönä taas pakastaa, ja aamulla kaikki lienee taas niin jäässä, että hädin tuskin pystyssä pysyy. Pari viikkoa ennen joulua saatiin lyhytaikainen lumipeite, ja Bella otti siitä kyllä kaiken ilon irti.

Jouluaattoaamuna kaikki lumi oli taas tiessään. Yritimme ottaa jouluisia kuvia metsikössä, ja isäni kysyi kuvat nähdessään, että miksi olen ottanut niin jouluisia kuvia keskellä kesää. Eipä tuolla tosiaan juurikaan erota onko kesä vai talvi. Sama sää juhannuksena ja jouluna.

Bellan harja on vihdoinkin niin pitkä, että sen pystyy letittämään.

Jouluisimmat kuvat saatiin sisätiloissa :D

Kaikista liukkaimmilla ja sateisimmilla keleillä, kun hiekotushiekkakin vain valuu veden mukana epämääräisiin kasoihin, on hevosten itsenäinen liikkuminen pihatossa melko vähäistä. Muutama päivä sitten juuri tällaisen jakson jälkeen irtojuoksutin Bellaa maneesissa, ja se oli niiiiin tyytyväinen päästessään irroittelemaan hyvällä alustalla. Tuli myös taas huomattua kuinka paljon paremmin se nykyään hallitsee oman kehonsa. Pukkilaukkapätkät ovat paljon hallitumpia, kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Se tekee sulavampia äkkikäännöksiä, ja isompia pukkeja, eikä se näytä siltä, että se saattaa kaatua minä hetkenä hyvänsä. Se on myös oppinut riekkumaan "hyvässä mielentilassa", ihmisen kanssa, ilman paineistusta tai kaahotusmoodiin jumiutumista. Ja se pysyy rentona. Ai että miten nautinkaan siitä, kun näen miten rento se nykyään on. 

Reilun 30 tunnin päästä kiepsahdetaan vuoden 2018 puolelle. Vuosi sitten en ollut ollenkaan varma, olisiko Bella enää täällä näkemässä seuraavaa vuoden vaihdetta. Pihattoon muutto on kuitenkin tuonut meille lisäaikaa, niin paljon Bellan kokonaisvaltainen vointi on tämän loppuvuoden aikana parantunut. Nyt haluan toivottaa oikein hyvää uutta vuotta kaikille pihattopäiväkirjan lukijoille, palataan asiaan taas ensi vuonna!

Hyvää Uutta Vuotta 2018!!

Hyvä paha pihatto?

Jatkan vähän samasta aiheesta kuin edellisessäkin postauksessani. Kuten blogiani säännöllisesti lukevat ovat varmasti huomanneet, on minusta vajaassa puolessa vuodessa tullut varsinainen pihattojen puolestapuhuja. Se nyt vaan sattuu olemaan meille juuri täydellinen vaihtoehto. Ei se kuitenkaan kaikille hevosille sovi, eikä mikä tahansa katoksellinen aitaus ole mielestäni luokiteltavissa pihatoksi.

Olen seuraillut muutamia nettikeskusteluja pihatoista, ja mielipiteet tuntuvat jakautuvan melko radikaalisti kahtia. Aluksi en ymmärtänyt ollenkaan, miten hevosihmisistä löytyy niin paljon pihattoja suorastaan vastustavia ihmisiä. Hevonen saa elää laumassa, ja valita itse milloin ja miten paljon se liikkuu... mikä voisi olla parempi vaihtoehto? Mitä enemmän näitä keskusteluja luin, sitä paremmin tajusin millainen lottovoitto minulle osui, kun se pihatto mihin omani vein, osoittautui varsin hyväksi kategoriassaan. Ilmeisesti osa Suomen pihatoista ei kuitenkaan ole puolesta puhumisen arvoisia, eikä osa pihattoja vastustavista ihmisistä ehkä ole koskaan edes nähnyt hyvin toimivaa ja hoidettua pihattoa. Jos ainoa kokemus pihatosta on mutainen tarha, jossa pieni koppi, jonne yksi lauman jäsenistä ei edes päästä toisia hevosia, niin en yhtään ihmettele pihattojen näkemistä negatiivisessa valossa. Ajattelinkin listata muutamia asioita, jotka mielestäni tekevät pihatosta hyvän pihaton.

Laumadynamiikkaa tarkaillaan 

Ei ole ok, että uusi hevonen vain tuupataan laumaan, ja ajatellaan ”kyllä se siellä pärjää”. Ei aina pärjää. Joskus laumadynamiikka ei vain kerta kaikkiaan toimi. Toki laumaan sopeutumiseen on annettava aikaa (ja tilaa), esimerkkinä vaikka Jofin tapaus, josta olen aiemmin kirjoittanutkin blogissani. Jofilla meni melko kauan päästä sisälle laumaan, ja ensimmäisinä viikkoina siitä löytyi lähes päivittäin uusia puremajälkiä. Pienestä ei siis saa säikähtää, hevosilla voi olla joskus rajunkin näköisiä yhteenottoja, kun lauma muotoutuu uudestaan, mutta tilannetta tulee aktiivisesti seurata. Jos jotakin hevosta syrjitään poikkeuksetta ja pitkään, niin ettei se esimerkiksi pääse ollenkaan syömään tai lepäämään, on ehkä todettava, ettei kyseinen lauma ole sille hevoselle se oikea. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku toinen lauma voisi olla. Voi myös käydä niin, että joku ruuna käy ihan tosissaan ja vaarallisesti muiden ruunien päälle, jos laumassa on tammoja, mutta elelee aivan rauhallisesti poikaporukassa. Laumadynamiikkaa on tarkkailtava jatkuvasti, eikä saa tuudittautua siihen uskoon, että "niillä nyt on aina sujunut hyvin keskenään".

Hevosilla on riittävästi tilaa niin ulkona kuin sisälläkin

Hevoset, jotka elävät laumoissa, tarvitsevat tilaa. Niiden on pystyttävä väistämään toisiaan tarpeen vaatiessa. Ei saa olla umpikujia, joista hevonen ei pääse halutessaan pois toisen hevosen tieltä. Makuuhalleissa/sisätiloissa on aina oltava vähintään kaksi riittävän suurta oviaukkoa, jotta yksi hevonen ei pysty vahtimaan ainoalla ovella ja estämään muiden sisälle tulemista tai ulos menemistä. Sateensuojan on oltava riittävän tilava, että kaikki lauman jäsenet pääsevät suojaan halutessaan. Tämä tietysti riippuu lauman koosta, ja hevosten keskinäisistä suhteista, että minkä kokoinen on riittävän tilava.

Paikat pidetään siistinä ja pohjat hyvinä

Moni tuntuu ajattelevan, että pihattojen omistajat haluavat vain selvitä vähemmällä työmäärällä, kun ei ole karsinoiden putsausta, ja heinätkin jaetaan ”avantilla koko laumalle kerralla”. Työmäärän vähentämisen takia perustettu pihatto ei kuitenkaan ole yleensä toimiva pihatto. Useimmiten ruokintapaikkoja on tarpeen olla useita, ja keskelle lumisohjoa heinien lykkiminen kottikärryillä ei ole kyllä yhtään sen helpompaa, kuin heinän vieminen karsinoihin. Myöskään päivittäinen lantojen kerääminen pitkin isoa pihattoa ja ison lauman makuualustan siivoaminen ei taatusti ole sen vaivattomampaa kuin karsinoidenkaan puhdistaminen. Tilat on kuitenkin pidettävä siistinä päivittäin, sillä usean hevosen laumassa isokin tila hukkuu aika nopeasti lantamössöön. Tähän vuodenaikaan lumettomissa osissa Suomea kaikki ovat varmasti myös sitä mieltä, että hyvät pohjat tarhoissa ovat kaiken a ja o, ja hyvien pohjien tärkeys korostuu etenkin pihatossa. Ei ole hyvä, jos hevoset seisovat polviaan myöten mudassa 24/7.

Ruokintapaikkoja on riittävästi

Joillekin laumoille riittää yksi heinäpöytä tai -paali, joissain laumoissa ruokintapaikkoja on oltava yhtä monta kuin laumassa on hevosia, sillä lauman pohjimmainen ei pääse syömään samalta kasalta kenenkään kanssa. Pääsääntöisesti sisätilat eivät ole järkevä paikka ruualle (tietenkin poikkeuksena tiivis esimerkiksi jo pitkään yhdessä ollut erittäin hyvin keskenään toimeentuleva lauma), sillä laumassa ylempänä olevat hevoset saattavat alkaa estää alempiarvoisia tulemasta sisätiloihin ollenkaan. Ruokaa on siis oltava riittävästi ja riittävän monessa paikassa, että kaikki saavat syödä ilman stressiä.

Karsinamahdollisuus ja hoitotilat

Aina sattuu ja tapahtuu, ja pihatossakin on oltava mahdollisuus sairaskarsinaan. Toisinaan myös joku uusi lauman jäsen on otettava hetkeksi sisälle lepäämään. Arvostan itse suuresti myös tilavia (ja lämpimiä!) hoitotiloja vesikarsinoineen. Varsinkin talviaikaan on huomattavasti mukavampi hoitaa ja varustaa hevonen sisällä tallissa, kuin ulkona. Myös eläinlääkäri ja kengittäjä arvostavat erillistä hoitotilaa. Pihaton hoitotilat voivat olla jopa lämpimämmät kuin karsinatallin, sillä hevoset eivät pääsääntöisesti vietä siellä pitkiä aikoja.

Tottahan toki ”hyvän tallin kriteerejä” on lukuisia muitakin aina hyvästä heinästä tilojen toiminnallisuuteen, mutta tässä nyt muutama nimenomaan pihattoihin liittyvä pointti. Kun siis puhun pihaton puolesta, tarkoitan hyvin hoidettua ja toteutettua pihattoa, jossa etenkin yllämainitut asiat on hyvin suunniteltu. Minulla kävi tosiaan tuuri, kun löysin Bellalle paikan, jossa laumassa elävien hevosten lajityypilliset tarpeet on erittäinkin hyvin ja turvallisesti huomioitu, hevosenomistajien mukavuudesta tinkimättä. Toivottavasti hyviä pihattoja saadaan Suomeen lisää, ja ihmiset alkavat ymmärtää meitä puolestapuhujia vähän paremmin.

Pihaton plussia ja miinuksia

Siesta-aika

Bella on asunut nyt viitisen kuukautta pihatossa, ja ajattelin hieman listata pihaton plussia ja miinuksia verrattuna karsinatalliin, jossa ehdimme asua yhdeksän kuukautta.

Ensin plussat:

+ Tasainen liikkuminen vuorokauden ympäri

Tämä oli oikeastaan syy pihattoon muutollemme. Luonnossa hevoset lepäävät ja nukkuvat yllättävän vähän, vain 5-7 tuntia vuorokaudessa. Tästä kolmesta viiteen tuntia on sikeää unta, loput torkkumista seisaallaan. Muun ajan hevoset ovat enemmän tai vähemmän liikkeessä. Karsinatallissa hevoset kuitenkin ovat vähintäänkin yöt sisällä, ja jos hevoset tarhaavat vain puoli päivää, saattaa karsinassa seisomista tulla hevoselle putkeen jopa 16 tuntia. Hevoset kyllä sopeutuvat, ja oppivat ottamaan torkkuja enemmänkin, kuin mitä luonnossa tekisivät. Eihän sitä muuten lähes jatkuvaan liikkeeseen luotu eläin pysyisi mitenkään psyykkisesti kunnossa suljettuna pieneen tilaan suurimman osan ajasta. Mutta pitkät karsinassa vietetyt ajanjaksot eivät tee hevosen jaloille kovin hyvää, etenkään jos jaloissa on jotain kulumaa. Mitä enemmän hevonen liikkuu, sen paremmin nivelnesteetkin liikkuvat, ja sen paremmin voivat myös nivelet. Tämän olen huomannut Bellan kanssa ihan konkreettisesti. Karsinatallissa sen jalat olivat aamuisin aivan uskomattomat tukit, ja aluksi tallin henkilökunta oli lähes vakuuttunut siitä, että sillä on imppari. Turvotus laski liikutuksen myötä, ja aamuturvottelu onkin ollut tiessään pihattoon muuton jälkeen. Eiväthän ne nyt talvella pihatossakaan liiku lainkaan samassa mittakaavassa kuin laitumella, mutta enemmän kuitenkin kuin karsinassa. Hevoset myös esimerkiksi syödessään liikuskelevat paljon enemmän kuin "normitarhassa", koska tuntuvat vaihtavan usein heinäverkolta toiselle.

Bellan nivelrikkojalka aamuisin karsinatallissa...

... ja samana päivänä liikutuksen jälkeen. 

Sen lisäksi, että nivelet voivat paremmin, myös esimerkiksi liikutuksen ajoitus on nyt helpompaa, koska on ihan sama mihin aikaan sen teen. Karsinatallissa halusin ajoittaa sen mahdollisimman keskelle pitkää karsinassa seisomista, minkä takia en talviaikaan juurikaan käynyt tallilla valoisaan aikaan (eli tarhailuaikaan), vaikka olisin ehtinytkin. Sen lisäksi liikutuksen tuli olla oikeasti liikkumista, nyt voin keskittyä enemmän varsinaiseen tekemiseen.

+ Lauma ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen

No, tämä tuskin tarvitsee selityksiä. Hevonen on laumaeläin, se viihtyy parhaiten laumassa. Nautin ja opin myös itse suunnattomasti siitä, kun saan seurata hevosten elämää laumoissa.

+ Tasaisempi ravinnonsaanti

Aiemmin Bella oli äärettömän ahne, ja söi mahdollisimman nopeasti kaikki heinät viimeistä kortta myöten. Iltaheinät se saattoi vetää kitusiinsa yhdessä tunnissa, ja joutui olemaan ilman ruokaa lähes kymmenen tuntia, mikä on hevosen suolistolle aivan liian kauan. Nykyisessä pihatossa hevosille jaetaan heinää itseasiassa harvemmin kuin edellisessä paikassa, mutta hevoset syövät heinät verkoista, ja ne kestävät pidempään. Bella on myös oppinut säännöstelemään syömistään. Viime aikoina olen huomannut, että Bella jopa pitää taukoja syömisestään, saattaapa ottaa jopa pienet torkut. Siitäkin huolimatta, että tarhassa on kymmenen muuta hevosta, jotka potentiaalisesti voisivat syödä kaikki heinät torkkujen aikana. Niillä on myös olkipatja makuuhallissa, mitä voi mutustella silloin, kun heinät ovat verkoista loppu. Tasainen ravinnonsaanti on toki mahdollista järjestää myös karsinatallissa.

+ Säänsuoja 24/7

Ei enää murehtimista siitä, että Bella joutuu seisomaan vesisateessa ilman katosta. Tai siitä, että se otetaan vieläkin aikaisemmin sisälle seisomaan karsinaan, koska se joutuu muuten seisomaan vesisateessa ilman katosta.

"Jos mä täältä katoksen alta tällä tavalla kurotan heinäverkolle, niin pää ei kastu."

+ Tyytyväinen hevonen ja tyytyväinen omistaja

Pihatossa elävä hevonen purkaa helpommin ylimääräisen energiansa kavereiden kanssa, ja energiaa ei edes kerry varastoon samalla tavalla kuin karsinatallissa elävälle hevoselle. Tästä seuraa yleensä rauhallinen ja hyvin käsiteltävissä oleva hevonen.

Sitten niitä miinuksia:

- Haavat

Onhan se itsestään selvyys, että suurimman osan ajasta karsinassa seisova hevonen on vähemmän altis tapaturmille, kuin 24/7 kymmenen muun hevosen kanssa elelevä lajitoverinsa. Mutta itse ajattelen niin, että jos Bella vaikka katkaisisi koipensa tuolla kavereiden kanssa temmeltäessään, on ne kaverit silti olleet sen arvoinen asia. Haluan tarjota laumaeläimelle lauman.

Tämä on toistaiseksi ollut ainoa eläinlääkäriä vaatinut haava (koska oli niin lähellä jänteitä).

Tämä tuskin on laumakaverin aikaansaannos, joten olisi voinut tapahtua vaikka karsinassakin.

- Loimitus

Luulin loimituksen olevan ongelmallista lähinnä karsinatallissa, mutta on se kyllä aiheuttanut päänvaivaa pihatossakin, kun ei ole kyseessä mikään jokasäänkestävä otus (ainakaan vielä näin ensimmäisenä pihattotalvenaan). Karsinatallissa loimitus piti kuitenkin päättää vain osaksi päivää, ja tiesi hevosen ainakin yön yli pysyvän lämpimänä. Nyt sillä toki on mahdollisuus mennä sateensuojaan, mutta heinät kuitenkin jaetaan turvallisuussyistä ulos, joten mihinkään piiskaavan sateen ja tuulen yhdistelmään ei tuota ainakaan vielä voi loimetta jättää. Loimitusahdistuksesta kirjoitinkin jo tuossa aiemmin syksyllä täällä.

Suomenhevoset eivät loimea kaipaa, mutta tämä minun karsinatallissa elämänsä elänyt ei ihan vielä pärjää joka säässä ilman takkia.

- Liukkaus

Pihatossa hevoset ovat ainakin takajaloistaan kengättä, ja näissä nykyisissä lumettomissa talvissa se tuo omat haasteensa. Jos tästä talvesta tulee samanlainen sulaa-vettä-pakkasta-sulaa-vettä-pakkasta sykli kuin viime talvesta, on suurin osa pihattoasukeista varmasti kohtalaisen jumissa ensi keväänä. Hiekoitus totta kai auttaa, mutta jos sää vaihtelee pakkasen ja plussan välillä jatkuvasti, ja siinä välissä tulee aina uusi kerros vettä peittämään jään alle edellispäivän hiekat, on aivan mahdotonta täysin välttää liukkaat pohjat.

Tällaisia plussia ja miinuksia minulle tuli mieleen näin ensimmäisten kuukausien jälkeen. Vertailuuni vaikuttaa toki vahvasti se, että kokemukseni oman hevosen kanssa on ainoastaan karsinatallista puolipäivätarhauksella pienessä tarhassa, ja todella loistavasti hoidetusta pihatosta. Vaikka edellinen tallimme oli muuten aivan huippu, niin meille se ei sopinut juuri tämän liian pitkän karsinassa seisomisen takia. Mutta vaikka nykyään siis vannonkin pihaton nimeen, on taatusti paljon karsinatalleja, joissa hevosen lajityypillinen käyttäytyminen on huomiotu hyvin. Voisin pitää hevosta myös karsinatallissa, jossa hevoset ovat isoissa tarhoissa kavereiden kanssa aamusta myöhäiseen iltaan. Toisaalta huonosti hoidettu pihatto ei millään tavalla ole karsinatallia parempi vaihtoehto. Olen ymmärtänyt, että pihatoiksi kutsutaan jos jonkinmoisia viritelmiä, joissa vaan on jonkun sorttinen katos. Pihaton täytyy siis olla hyvin suunniteltu ja hoidettu, jotta se toimii, ja jotta ylläolevat plussat toteutuvat. Voisin itseasiassa vaikka seuraavaan postaukseen listata niitä asioita, jotka mielestäni tekevät pihatosta hyvän pihaton.

Muutoksien vuosi

Bella vuonna 2014 (kuva Sukupostista), tammikuussa 2017 ja marraskuussa 2017.

Lokakuun puolivälissä Bellan ostamisesta tuli kuluneeksi vuosi. Valehtelisin, jos väittäisin, etten vaihtaisi päivääkään pois, mutta ostopäätöstä en ole kertaakaan katunut. Vuoden aikana olen oppinut enemmän hevosista kuin kaikkien aiempien hevosharrastusvuosieni aikana yhteensä. Ensimmäinen vuosi ensimmäisen oman hevosen kanssa on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa, etenkin kun haaveet ”vähän vinon” ratsastuskouluhevosen kuntouttamisesta tasapainoiseksi ratsuksi sai heittää romukoppaan jo alkumetreillä. Ei se ollutkaan vain vähän vino, se oli kauttaaltaan niin jumissa ja kipeä, ettei sillä kuntouttamisesta huolimatta luultavasti koskaan pysty ratsastamaan satunnaisia käyntimaastoja enempää (joista edelleen uskallan kuitenkin ihan pikkuisen haaveilla). Vuoden aikana olen joutunut murehtimaan niin paljon, että ensihevosen omistajaa on välillä kyllä vähän liikaakin hirvittänyt. Mutta kaiken kaikkiaan tästä vuodesta on kuitenkin päällimmäiseksi jäänyt kiitollisuuden tunne. Kuinka paljon olenkaan oppinut, kuinka paljon silmäni ovatkaan avautuneet. Entiseen ei ole enää paluuta, ja hyvä niin. Olen löytänyt uusia tapoja työskennellä ja vain olla hevosen kanssa, satunnaisia hetkiä lukuun ottamatta en ole juurikaan edes kaivannut ratsastusta. Enkä ollenkaan sen kaltaista ratsastusta, mitä ennen harrastin. Kaikki ajatusmallini hevosen käytöstä ja pidosta on muuttunut hevoslähtöisempään suuntaan; ehkä olen vähän jopa kukkahattutätiytynyt. Ilman kaikkia vastoinkäymisiä en olisi löytänyt tätä uutta tapaa ajatella ja tehdä.

"Vuosipäivänä" 13.10.2107

Kaikkein mahtavinta on kuitenkin ollut saada seurata Bellan muuttumista tämän vuoden aikana. Ratsastuskoulusta ostin sisäänpäin kääntyneen, melkein mihinkään (paisti ratsastajaan) reagoimattoman hevosen. Pikkuhiljaa se oppi ilmaisemaan itseään, ja alussa se meni vähän ylikin, kuten ilmeisesti sulkeutuneilla hevosilla saattaa usein käydä. Talutuslenkit olivat välillä yhtä kieppumista, tutulla tallinpihalla se säikähti joka ikistä ääntä ja maneesissakin riehui narun päässä. Pihattoon muuton myötä se alkoi taas seesteytyä, kuitenkaan sulkeutumatta kuoreensa. Liiallinen reagointi jäi pois, ja jäljelle jäi normaalilla ja terveellä tavalla ympäristöönsä suhtautuva hevonen. Se on alkanut luottaa siihen, että voi näyttää miltä siitä tuntuu, mutta on alkanut oppia myös suodattamaan tunnetilojaan. Se oikea Bella alkaa vihdoin kuoriutua kaikkien kerroksien alta esille. Myös meidän kahden välinen suhde on kehittynyt huimasti, joinakin päivinä voidaan jopa varovasti puhua yhteisestä yhteydestä. 

Myös Bellan fyysisessä olemuksessa on tapahtunut muutosta parempaan. Se oli tullessaan melko laiha, jopa ehkä vähän kuihtunut, ja oli melko laihassa kunnossa oikeastaan koko viime talven läpi. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko sillä ollut jotain mahahaavan tapaista oireilua, tai sitten se yksinkertaisesti on ollut paitsi lihaksistoltaan myös aineenvaihdunnallisesti todella tukossa. Myös esimerkiksi lapojen alueella ja selän linjassa on näkyvissä positiivista muutosta - hoidot ja treenailut alkavat hitaasti tuottaa tulosta. 

Bellan selkä 11/2016 ja 11/2017, muutoksen huomaa etenkin sään alueella.
Tänä vuonna talvikarva pihatto-olosuhteiden mukaisesti huimasti paksumpi :)

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuntoutus jatkuu, toisiimme tutustuminen ja yhteyden luominen jatkuu, elämä jatkuu. Täytyy vain toivoa, että kaikista fyysisistä ongelmista huolimatta näitä yhteisiä vuosia olisi vielä edessä mahdollisimman monta.

Marraskuun kuulumisia

Blogin päivittämisessä on ollut vähän taukoa, kun kaikki huomio ja energia on keskittynyt yllättäen vakavasti sairastuneeseen kissaan täällä kotona. Akuutti munuaisten vajaatoiminta vei pikkupotilaan neljäksi vuorokaudeksi eläinsairaalaan, mutta nyt toipuminen on uusine ruokavalioineen lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin. Jotenkin näillä eläinongelmilla on taipumusta kasaantua, ja samaan aikaan kun kissa sairastui, onnistui Bella hankkimaan etujalkaansa ihan kiitettävän kokoisen haavan. Haava ei ollut syvä, mutta sijainti niin ikävästi jänteiden vieressä, että oli kutsuttava eläinlääkäri sitäkin katsomaan. Ei ollut onneksi mitään vakavaa, jalan päivittäisellä huuhtelulla ja lääkesalvalla selvittiin, ja haava näytti eilen jo melko siistiltä.

Syksy on tuntunut erityisen synkältä, pimeältä ja sateiselta. Paremmatkin tarhanpohjat muuttuu tällaisilla keleillä ainakin osittain mutavelliksi, ja meitä on sen myötä pitkin syksyä vaivannut takavuohisissa joku rivinkaltainen. Etujalan haavaa katsomaan tulleelta eläinlääkäriltä saatiin lehmien utareille tarkoitettua voidetta, joka on tuntunut toimivan riviin aiempia hoitokeinoja paremmin. Nyt vaan kun tulisi pikkupakkaset ja lunta, niin loppuisi tämä märkyys ja vähän olisi valoisampaakin. Mutta erityisesti näillä tämän syksyn keleillä olen ollut äärettömän tyytyväinen siihen, että hevosellani on jatkuvasti mahdollisuus päästä katoksen alle ja pehmeisiin olkiin nukkumaan.

Pihaton suuri plussa: mahdollisuus sateensuojaan 24/7.

Nyt loppusyksyllä Bellaa ovat piinanneet myös erittäin voimakkaat kiimat. Useimmiten tammoilla ei talven aikana juurikaan ole kiimaoireita, mutta Bellalle ne pamahti päälle loka-marraskuussa paljon kesäkuukausiakin voimakkaampina. Kiiman koittaessa se viikon verran kyykistyy lorottelemaan aivan jatkuvalla syötöllä, eikä maneesissa työskentelystä tule yhtään mitään, jos siellä on ruunia paikalla. Loppuviikosta se tuntuu aina itsekin olevan jo tuskastunut tilanteeseen, eikä jatkuvat kyykkäilyt tee hyvää sen nivelrikollekaan. Tilasin nyt muiden yrttien (Bella syö kurkumaa, ruusunmarjaa, mesiangervoa ja nokkosta) lisäksi testiin myös munkinpippuria, joka kuulemma joillain tammoilla auttaa kiimaoireisiin. Ehkä myös orivarsojen vieroitus laumasta helpottaa tilannetta.

Erityisesti Jofi on aiheuttanut nyt syksyllä Bellassa Suuria Tunteita.

Koska kiimaoireiden, haavojen ja omien huolien takia varsinainen treenaaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, ollaan Bellan kanssa tehty paljon hommia irtona, lähinnä ihan vaan seuraamista käynnissä ja ravissa. On ihanaa huomata, että kun irtotyöskentelyä aloittaessamme Bella lähti mieluiten omille teilleen, tai jämähti seisomaan oven kohdalle, se nykyään seuraa minua mielellään ympäri kenttää tai maneesia. Nykyään pystyn pitämään sitä irti myös tallin käytävällä, ainakin silloin kun ei ole muita hevosia tallissa. Se on kyllä kaiken kaikkiaan aivan mielettömän paljon rauhoittunut ja seesteytynyt pihattoon muuton myötä. Ehkä juuri tuo sana seesteinen kuvaa sitä parhaiten; sillä on tyytyväinen ja utelias ilme, mutta ei ota turhia kierroksia oikeastaan mistään. 

Irtona työskentelyn ohessa vähän myös nautiskellaan.

Linda siistii kavioita viilalla, Bella seisoo hienosti paikoillaan vaikkei kiinni olekaan.

Loimitusahdistus

Vielä kolme viikkoa sitten oltiin näin kesäisissä tunnelmissa, mutta niin ne syyssateet sitten iskivät, laitumen portit sulkeutuivat ja kesä on nyt auttamattomasti ohi. Tuleva talvi on Bellan ensimmäinen talvi pihatossa, ja jännityksellä odotan minkälaisen talvikarvan se mahtaa kasvattaa. Tai toivottavasti kasvattaa. Viime talvi meni vähän liiankin loimitettuna, joten voi olla, ettei se kasvata ihan pihatto-olosuhteisiin ihanteellisen paksua kerrastoa. Olin toivonut, että se pystyisi olemaan mahdollisimman pitkälle syksyyn loimetta, jotta karva kasvaisi mahdollisimman hyvin, mutta tämän viikon sateet pilasivat ainakin hetkellisesti suunnitelmani. Sade ei ollut mitään luokkaa "pikku ripsaus siellä täällä", vaan jatkuvaa runsasta sadetta höystettynä esterintakamuskuuroilla. Bella ei todellakaan jää sateellakaan sisälle seisoskelemaan, mikäli ulkona on heinätarjoilu - ja tilanne tietenkin täytyy käydä tasaisin väliajoin tsekkaamassa, vaikka ei olisikaan. Kun se onneton ohuessa karvassaaan ei ehdi kunnolla kuivua, sille tulee kylmä, ja pakkohan sille oli sitten laittaa loimi. Nyt on kuitenkin sen verran lämmintä, että pääosin mennään pelkällä kuoriloimella, mutta saa nähdä kuinka paljon sekin jo vaikuttaa karvankasvuun.

OOTD

Loimitus kaiken kaikkiaan on kyllä ollut yksi eniten päänvaivaa aiheuttavista asioista hevosenomistamisessa (heti terveysongelmien ja ruokinnan jälkeen - ja satulanmetsästämisen). Ensimmäisen puolen vuoden aikana tuli hankittua yksi jos toinenkin loimi; nyt on talliloimea, fleeceloimea, kuivatusloimea, sadeloimea, ulkoloimea, toppaloimea, villaloimea... Edellisellä tallilla sillä oli talliloimi talven yli (koska kaikilla muillakin oli), ja oli todella hankalaa löytää loimea, jossa sen lavoista ei lähtisi karvat (nimimerkillä 'neljän talliloimen omistaja, joista en toivottavasti enää tarvitse yhtäkään'), joten todella toivon, ettei tänä talvena tarvitsisi olla koko aikaa vaatetettuna. No, ehkä nämä sateiset päivät ovat ne pahimmat, ja Bellakin kestää kylmyyttä paremmin kuin märkää.. Erityisesti ongelmia aiheuttaa sellaiset välikausisäät, kun yhtenä vuorokaudenaikana paistaa aurinko ja lämpötila kohoaa yli kymmenen asteen, ja toisena sataa vettä ja lämmöt melkein nollissa. Loimita siinä sitten hevonen siten, että sillä on koko ajan sopiva. En kuitenkaan voi rampata tallilla monta kertaa päivässä pukemassa ja riisumassa tammuskaa.

Loimitusahdistus siis jatkuu myös pihattotallilla, nyt se vain oon muuttunut muodosta "onkohan sillä nyt liian kuuma" muotoon "onkohan sillä nyt liian kylmä" ja "kasvaakohan sille ollenkaan kunnon talviturkkia".

Hänellä on ihan omat loimitussuunnitelmat heinäverkon kanssa.

Onneksi pahimmilla keleillä koko lauma mahtuu saman katon alle.

Kengättömyydestä

Kun Bella muutti pihattolaumaan, siltä oli otettava takakengät pois, kuten kaikilta muiltakin pihaton asukkailta. Tämä on mielestäni erittäin hyvä käytäntö, sillä hevosen takapotkussa todella on voimaa, ja etenkin rautakengän kanssa saattaa saada paljonkin vahinkoa aikaan. Bellan lauma oli asettunut yhteiseloon laitumelle jo ihan mukavasti, mutta heinäruokinnan alkaessa oli selkästi taas vähän pientä paikan hakemista ilmassa. Heinästä "kilpaillaan" ihan eri tavalla kuin laidunruohosta, ja kaverit jotka saivat tulla ihan likikin laitumella, eivät välttämättä ole ollenkaan toivottua ruokaseuraa heinäpöydällä. Isompia tappeluja harvemmin tulee, mutta vahinkoja voi aina sattua pienessäkin nahistelussa, joten riskit kannattaa aina minimoida.

Kengättömyys ei ollut minulle aivan täysin vierasta, sillä Jofi on ollut koko elämänsä kengätön, mutta en ollut aiheeseen kuitenkaan sen tarkemmin perehtynyt. Nyt kun olen etsinyt aiheesta hieman enemmän tietoa, olen huomannut kengättömyyttä suositeltavan ainakin seuraavista syistä:

• verenkierto kaviossa paranee ja kaviomekanismi toimii paremmin
• kavion luonnollinen iskuvaimennus pääsee oikeuksiinsa
• naulat eivät enää haurastuta kaviota
• hokit eivät estä kavion luonnollista pyörähdystä

Bella tuskin on ollut pidempään kengättä sitten varsa-aikojen, ja kengättömyyteen siirtyminen kieltämättä jännitti. Takajalkojen kanssa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmia, kaviot eivät juurikaan lohkeilleet, ja koska Bella vietti pääosan ajastaan laitumella, ei ollut mitään arkomisongelmiakaan. Heinäkuun lopussa hevosten hampaita raspaamaan tullut eläinlääkäri kannusti ottamaan etusistakin kengät pois, ja niinpä Bella on nyt ollut reilut kaksi kuukautta kokonaan ilman kenkiä. Bellan kavioaines on melko hyvää ja vahvaa, etenkin kun olen sille alusta asti syöttänyt hampunsiementä, joka parantaa kavio- ja sarveisaineen laatua, mutta asennoltaan sen etukaviot ovat kyllä melko murheelliset. Kaviot ovat ensinnäkin aivan eri paria, kannat liian matalat ja edestä liian pitkät, eikä niiden parantaminen käy kädenkäänteessä. Siihen voi mennä vuosia. Tämä ei tokikaan ole mikään este kengättömyydelle, luultavasti vääränlainen tai liian harvoin tapahtunut kengitys nimen omaan on tämän tilanteen vuosien saatossa aiheuttanut, ja ilman kenkiä kavioita voidaan tarkkailla ja hoitaa paljon paremmin ja useammin. Alkuun vuolijamme taisi kyllä pitää tilannetta melko toivottamana, mutta viime vuolussa näytti kuulemma siltä, että toivoa ehkä kuitenkin on. Ongelmana on se, että matalasta kaviosta on hyvin hankala vuolla mitään pois, ja kavion asennon muuttaminen on toooodella hidasta. 

Eriparikaviot.

Myös pientä arkomista on ollut havaittavissa etujaloissa kovemmilla alustoilla, joten kenkien poisottamisen jälkeen alkoikin armoton bootsien metsästys. Kengättömille hevosille on tarjolla laaja valikoima erilaisia bootseja, joilla suojata kaviota juuri arkomiselta tai esimerkiksi liialliselta kulumiselta. Talvella bootsit ovat ihan ehdottomat, sillä niihin on mahdollista kiinnittää nastat tai jopa hokit. Bootsien hankkiminen alkoi kavion mittaamisella. Selkeät ohjeet löytyivät netistä, mutta oli se silti hankalaa hahmottaa mistä kohtaa mitta oikein pitäisi ottaa. 

Sellainen "pieni" puolentoista sentin epävarmuus tuossa pituuden mittaamisessa :D

Mittojen jälkeen piti yrittää löytää mieluisa malli, mutta eihän sekään ihan niin yksinkertaista ollut. On bootsia pyöreään kavioon, on bootsia leveään kavioon, on bootsia kapeaan kavioon. On korkeaa ja matalaa, on joustavaa ja jämäkkää. Ja Bellalla tottakai joka ikinen jalka eri kokoa. Osassa malleista on todella tärkeää, että kavio on juuri eikä melkein bootsiin sopiva, kun taas osassa malleista on pientä joustovaraa, ja vähän väljää tossua voi käyttää lisäpehmusteen kanssa. 

Ensimmäiset hankkimani bootsit olivat samaa merkkiä kuin Jofin bootsit, eli Old Mac'sit, sillä Linda oli ollut niihin tyytyväinen. Ostin ne netistä käytettyinä, ja yllättäen ne sopivat Bellan etujalkoihin melko hyvin. Ne ovat ainakin toistaiseksi hieman hankalat kiinnittää monine remmeineen, mutta koska Bellan kaviot tuosta toivottavasti vielä muuttuvat parempaan suuntaan ja samalla saattavat pienentyä, en vielä viitsi satsasta sellaisiin napakammin istuviin, helpommin puettaviin malleihin. Takajalkoihin löytyi Boa-merkkiset bootsit myös yllättävän helposti, mutta niissä oli hokit niin lujasti kiinni, että CRC:llä läträämisestä huolimatta ne jäävät pelkkään talvikäyttöön. Kokeilin myös Cavallon Trek-bootseja takasiin, mutta ne olivat aivan liian pyöreät Bellan kavion muotoon. Lopulta päädyin tilaamaan myös takajalkoihin sille Old Mac'sit, jotka vielä odottavat testiin pääsemistä. Toivottavasti ovat sopivat!

Uuden uutukaiset Old Mac's G2 -bootsit

Tässä siis taas meikäläiselle kokonaan uusi osa-alue hevosharrastuksessa. Tarkoituksena olisi opetella ainakin käyttämään raspia itse vuolujen välissä, ehkä mahdollisesti myös vähän vuolemaan. Kaiken kaikkiaan kengättömyys saattaa hyvinkin olla meille loppujen lopuksi oikeinkin hyvä juttu, kunhan saadaan kavioita vähän parempaan kuosiin. On myös hyvin mahdollista, että kengättömyys tuo helpotusta Bellan nivelongelmiin, kun löytyy taas luonnollista iskunvaimennusta, ja veri kiertää paremmin. Ja erityisen innolla odotan tilsatonta talvea! 

Pienet hetket

Välillä tämä hevosenomistaminen kieltämättä vie ihmisen aikamoisiin pohjamutiin. On huolta ja murhetta, päätöksien oikeuden pohtimista, pelkoa siitä milloin tulee se takapakki, josta ei enää nousta. Kaiken tämän vastapainona on kuitenkin niin paljon, ihan jo pelkästään se, että ylipäätään olen saanut tutustua lähemmin tuohon upeaan eläimeen. Kuinka silmäni ovat avautuneet, ja olen löytänyt niin paljon uusia puolia hevosharrastuksesta. Kuinka voin aidosti olla aivan jumalattoman onnellinen siitä, että tein sen päätöksen, ettei Bellan tarvitse enää olla ratsastuskoulussa, ja että toin sen pihattoon.                                                                                                                                                                          

Mutta ne pienet onnelliset hetket, niissä on koko tämän välillä epätoivoisenkin harrastuksen suola. 

Se, kun hevoseni tulee minua vastaan laitumella. Se, kun hevoseni seuraa minua irti maneesissa, ja juoksemme rinnakkain monta kierrosta. Se, kun tajuan taas oppineeni jotain uutta, koska hevoseni on sen minulle opettanut. Se, kun hevoseni seisoo tallin käytävällä säheltämättä ja rauhassa, vaikka se on sille uutta. Se, kun hevoseni päästää minut selkäänsä, vaikka sillä on siitä tavattoman huonoja kokemuksia. Se, kun näen hevoseni laiduntavan kahdentoista muun hevosen kanssa. Se, kun hevosellani on hirmuinen kiire talliin syömään, ja sanon sille prrr, ja se hidastaa, vaikka se onkin vihoviimeisin asia minkä se haluaisi tehdä. Se, kun osteopaatti saa viimein yli puolen vuoden kuntoutuksen jälkeen hevoseni lonkan auki myös huonommalta puolelta. Se, kun toisinaan aivan pienistä asioista huomaan, että olen kuitenkin hevoselleni edes hieman eri asia, kuin muut ihmiset. Se, kun hevoseni kuuntelee minua pyöröaitauksessa, ja tekee, kuten pyydän, vaikka tiedän, että ohjaukseni on epäselvää räpeltämistä. Ja se, kun hevoseni katsoo minua juuri sellaisella ilmeellä, että todellakin teen kaiken väärin, ja silti se yrittää parhaansa. Se, kun näen, miten tärkeä hevoseni uudesta laumasta on sille tullut, ja kuinka sosiaalinen se osaa olla. Se, kun talutan hevoseni takaisin pihattoon pelkkä riimunnaru kaulalla. Se, kun kerta toisensa jälkeen teen jotain väärin, ja hevoseni antaa sen minulle anteeksi. Se, kun hevoseni nuokkuu maneesin nurkassa siestahuuli lörpöllään, ja malttaa vain olla, vaikka aiemmin maneesi on saanut sen jännittymään.

Se, kun tallin seinällä on lista hevosista, ja siellä lukee minun hevoseni nimi, ja se, kuinka se joka ikinen kerta sykähdyttää sydäntäni, koska niin hienolta se tuntuu, että Bella on minun hevoseni.

Piinaavat polttiaiset!

Tämä mennyt kesä oli ensimmäinen kesäni hevosenomistajana, ja täten myös ensimmäinen kerta, kun jouduin miettimään hyönteiskarkoitusta hevosen kannalta. Olin varautunut menettämään hermoni paarmoihin ja hyttysiin, ja kesän aikana bongasinkin isompia paarmoja, kun tiesin olevan olemassakaan (siis oikeasti, kolibrin kokoisia!). Mutta eipä niistä loppujen lopuksi ollut juuri haittaa, niitä pääsi karkuun juoksemalla, melko hitaita olivat. Pikkupaarmat pysyi karkoittimilla suht koht aisoissa, vaikka todistin minä semmoistakin näkyä, että paarma ryntäsi suorastaan uimaan Rebeliin. Bella ei tuntunut olevan turhan herkkä kesän hyönteisille, ja hyvä niin. Syyskuun alkaessa luulin jo saavani huokaista helpotuksesta, kun Bella yhtäkkiä alkoi reagoida oudosti. Se oli todella levoton, varsinainen adhd, ei kyennyt keskittymään mihinkään, ja ei to-del-la-kaan kyennyt seisomaan paikoillaan. Ensin luulin sen olevan yliväsynyt, koska oli ihan mahdollista, ettei se oikein vielä pystynyt kunnolla nukkumaan pihatossa. Juuri kun olin selvittänyt milloin ja kenen kanssa sen voisi ottaa muutamaksi yöksi sisälle nukkumaan, tallityöntekijä lähetti kuvan aamutallista, jossa Bella monien muiden mukana röhnötti olkikasassa vastaheränneen näköisenä. Eli uni maistuu, se ei ole ongelma. 

Huomasin, että päiväsaikaan Bella oli aivan normaali itsensä, illan mittaan levottomuus kasvoi. Se heilutti päätään, ja lopulta ei kyennyt oikein olemaan karsinassakaan rauhallisena. Sitten ne iskivät omaankin korvantaustaan; polttiaiset. Nuo pikkiriikkiset, viheliäiset, lentävät ärsykkeet. Ne tunkeutuvat ihan joka paikkaan pistelemään, ja ei ihme, että Bellalla menee hermo. Paarmoihin ja muihin kesän hyönteisiin tarkoitetuilla hyönteismyrkyillä ei tunnu olevan niihin mitään vaikutusta, itsetekemäni pikiöljy-etikka-liuos auttaa ehkä aavistuksen verran, mutta ei kovin hyvin sekään. Tänään käyn ostamassa iltatreenejä varten korvahupun, jospa se auttaisi, kun pahin paikka tuntuu olevan nimen omaan nuo korvat. Illat ja yöt ovat edelleet lämpimiä, eikä polttiaisista ihan heti taideta olla pääsemässä eroon, joten jos jollakin sattuu olemaan hyviä vinkkejä niiden karkoittamiseen, otan riemulla vastaan. Sillä kun eräällä neidillä (enkä tarkoita nyt tällä kertaa itseäni) menee palkokasvi sieraimeen minkä tahansa asian takia, sen kanssa on aivan turha yrittää tehdä yhtään mitään järkevää. 

Syksy on tuonut iltoihin mukanaan jotain hienoakin, nimittäin sumun. Useampana päivänä alavat maat ovat peittyneet upeaan usvaan. Yhtenä iltana laitumelta ei meinannut erottaa hevosia ollenkaan, mutta oli se kyllä mahtavan näköistä, kun sieltä usvan keskeltä sitten alkoi erottaa rauhassa laiduntavien hevosten hahmoja. 

Laumat ovat asettuneet

Jofin lauman tilanne on viimein rauhoittunut. Jofi oli riittävän sinnikäs, ja johtajaruuna antoi sille lopulta luvan liittyä laumaan. Aluksi tilannetta paranneltiin siten, että ruunat laidunsivat yhdessä totutellen toisiinsa. Välillä Jofi oli tammojen kanssa, ja selvästi sai siitä lisää itseluottamusta, eikä enää pinkonut johtajaa karkuun aivan kauimmaiseen päätyyn laidunta. Pikkuhiljaa Jofi pääsi hivuttautumaan lähemmäs ja lähemmäs, ja sai olla tammojenkin lähellä yhä kauemmin ja kauemmin. Nyt tilanne näyttää jo varsin hyvältä.

Nyt laidunnus sujuu jo rauhaisasti yhdessä.

Tätä haistelua ei enää seurannut vinkuminen ja takaa-ajaminen.

Bellan lauma yhdistettiin lopullisesti tamma&varsa -lauman kanssa, ja siinä on nyt kymmenen aikuista hevosta ja kolme varsaa. Kunnon kokoinen lauma siis! Muutamat ensimmäiset päivät oli hieman levotonta, kun kukin etsi omaa paikkaansa, ja se näkyi myös Bellan jalassa. Nivelrikkoinen jalka oli turvonneempi, ja selvästi kipeämpi, mutta sitä onneksi kesti vain muutaman päivän. Nyt Bellankin laumassa on taas seesteistä, ja eilen aamulla tallityöntekijä oli löytänyt melkein koko lauman makuuhallista, ja ainakin Bella ja neljä muuta hevosta olivat olleet nukkumassa oljilla. Varsojen mammatkin ovat hyväksyneet Bellan laumaan, ja saattavatpa välillä jopa antaa Bellan toimia lastenvahtina. Linda oli viime viikolla hakenut Bellan laitumelta, kun itse olin reissussa, ja kaksi varsaa oli seurannut Bellaa jättäen omat mammat alas laitumelle. Kaiken kaikkiaan laumaelo sujuu nyt siis varsin hyvin. Molemmilla hevosilla yletön lauman perään hirnuminenkin on vähentynyt, vaikka kyllä ainakin Bella mielummin laumansa kanssa aikaa viettäisi, kun esimerkiksi kentällä minun kanssani työskennellen.

Loppuun ajattelin laittaa vielä vähän laidunkuvia Bellan laumasta, mutta huomaan, että kamera jotenkin aina kääntyy kohti mahdottoman suloisia varsoja. Pitää yrittää ottaa lähipäivinä vähän laajempaakin kuvaa laumasta :P