Lumi ois kiva...

Ystäväni oli Keski-Suomessa viettämässä joulua, ja siellä kuulemma aletaan jo tuskastua lumitöihin - jouluna oli tullut yli 40 senttiä lunta. No, liika on toki liikaa, mutta täällä Etelä-Suomessa ihmiset alkavat jo olla epätoivoisia päinvastaisesta syystä; mekin halutaan lunta! Nyt on taas ollut pari päivää sadetta ja lämpötila plussan puolella, joten tuolla pystyy sentään kulkemaan, mutta ensi yönä taas pakastaa, ja aamulla kaikki lienee taas niin jäässä, että hädin tuskin pystyssä pysyy. Pari viikkoa ennen joulua saatiin lyhytaikainen lumipeite, ja Bella otti siitä kyllä kaiken ilon irti.

Jouluaattoaamuna kaikki lumi oli taas tiessään. Yritimme ottaa jouluisia kuvia metsikössä, ja isäni kysyi kuvat nähdessään, että miksi olen ottanut niin jouluisia kuvia keskellä kesää. Eipä tuolla tosiaan juurikaan erota onko kesä vai talvi. Sama sää juhannuksena ja jouluna.

Bellan harja on vihdoinkin niin pitkä, että sen pystyy letittämään.

Jouluisimmat kuvat saatiin sisätiloissa :D

Kaikista liukkaimmilla ja sateisimmilla keleillä, kun hiekotushiekkakin vain valuu veden mukana epämääräisiin kasoihin, on hevosten itsenäinen liikkuminen pihatossa melko vähäistä. Muutama päivä sitten juuri tällaisen jakson jälkeen irtojuoksutin Bellaa maneesissa, ja se oli niiiiin tyytyväinen päästessään irroittelemaan hyvällä alustalla. Tuli myös taas huomattua kuinka paljon paremmin se nykyään hallitsee oman kehonsa. Pukkilaukkapätkät ovat paljon hallitumpia, kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Se tekee sulavampia äkkikäännöksiä, ja isompia pukkeja, eikä se näytä siltä, että se saattaa kaatua minä hetkenä hyvänsä. Se on myös oppinut riekkumaan "hyvässä mielentilassa", ihmisen kanssa, ilman paineistusta tai kaahotusmoodiin jumiutumista. Ja se pysyy rentona. Ai että miten nautinkaan siitä, kun näen miten rento se nykyään on. 

Reilun 30 tunnin päästä kiepsahdetaan vuoden 2018 puolelle. Vuosi sitten en ollut ollenkaan varma, olisiko Bella enää täällä näkemässä seuraavaa vuoden vaihdetta. Pihattoon muutto on kuitenkin tuonut meille lisäaikaa, niin paljon Bellan kokonaisvaltainen vointi on tämän loppuvuoden aikana parantunut. Nyt haluan toivottaa oikein hyvää uutta vuotta kaikille pihattopäiväkirjan lukijoille, palataan asiaan taas ensi vuonna!

Hyvää Uutta Vuotta 2018!!

Hyvä paha pihatto?

Jatkan vähän samasta aiheesta kuin edellisessäkin postauksessani. Kuten blogiani säännöllisesti lukevat ovat varmasti huomanneet, on minusta vajaassa puolessa vuodessa tullut varsinainen pihattojen puolestapuhuja. Se nyt vaan sattuu olemaan meille juuri täydellinen vaihtoehto. Ei se kuitenkaan kaikille hevosille sovi, eikä mikä tahansa katoksellinen aitaus ole mielestäni luokiteltavissa pihatoksi.

Olen seuraillut muutamia nettikeskusteluja pihatoista, ja mielipiteet tuntuvat jakautuvan melko radikaalisti kahtia. Aluksi en ymmärtänyt ollenkaan, miten hevosihmisistä löytyy niin paljon pihattoja suorastaan vastustavia ihmisiä. Hevonen saa elää laumassa, ja valita itse milloin ja miten paljon se liikkuu... mikä voisi olla parempi vaihtoehto? Mitä enemmän näitä keskusteluja luin, sitä paremmin tajusin millainen lottovoitto minulle osui, kun se pihatto mihin omani vein, osoittautui varsin hyväksi kategoriassaan. Ilmeisesti osa Suomen pihatoista ei kuitenkaan ole puolesta puhumisen arvoisia, eikä osa pihattoja vastustavista ihmisistä ehkä ole koskaan edes nähnyt hyvin toimivaa ja hoidettua pihattoa. Jos ainoa kokemus pihatosta on mutainen tarha, jossa pieni koppi, jonne yksi lauman jäsenistä ei edes päästä toisia hevosia, niin en yhtään ihmettele pihattojen näkemistä negatiivisessa valossa. Ajattelinkin listata muutamia asioita, jotka mielestäni tekevät pihatosta hyvän pihaton.

Laumadynamiikkaa tarkaillaan 

Ei ole ok, että uusi hevonen vain tuupataan laumaan, ja ajatellaan ”kyllä se siellä pärjää”. Ei aina pärjää. Joskus laumadynamiikka ei vain kerta kaikkiaan toimi. Toki laumaan sopeutumiseen on annettava aikaa (ja tilaa), esimerkkinä vaikka Jofin tapaus, josta olen aiemmin kirjoittanutkin blogissani. Jofilla meni melko kauan päästä sisälle laumaan, ja ensimmäisinä viikkoina siitä löytyi lähes päivittäin uusia puremajälkiä. Pienestä ei siis saa säikähtää, hevosilla voi olla joskus rajunkin näköisiä yhteenottoja, kun lauma muotoutuu uudestaan, mutta tilannetta tulee aktiivisesti seurata. Jos jotakin hevosta syrjitään poikkeuksetta ja pitkään, niin ettei se esimerkiksi pääse ollenkaan syömään tai lepäämään, on ehkä todettava, ettei kyseinen lauma ole sille hevoselle se oikea. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joku toinen lauma voisi olla. Voi myös käydä niin, että joku ruuna käy ihan tosissaan ja vaarallisesti muiden ruunien päälle, jos laumassa on tammoja, mutta elelee aivan rauhallisesti poikaporukassa. Laumadynamiikkaa on tarkkailtava jatkuvasti, eikä saa tuudittautua siihen uskoon, että "niillä nyt on aina sujunut hyvin keskenään".

Hevosilla on riittävästi tilaa niin ulkona kuin sisälläkin

Hevoset, jotka elävät laumoissa, tarvitsevat tilaa. Niiden on pystyttävä väistämään toisiaan tarpeen vaatiessa. Ei saa olla umpikujia, joista hevonen ei pääse halutessaan pois toisen hevosen tieltä. Makuuhalleissa/sisätiloissa on aina oltava vähintään kaksi riittävän suurta oviaukkoa, jotta yksi hevonen ei pysty vahtimaan ainoalla ovella ja estämään muiden sisälle tulemista tai ulos menemistä. Sateensuojan on oltava riittävän tilava, että kaikki lauman jäsenet pääsevät suojaan halutessaan. Tämä tietysti riippuu lauman koosta, ja hevosten keskinäisistä suhteista, että minkä kokoinen on riittävän tilava.

Paikat pidetään siistinä ja pohjat hyvinä

Moni tuntuu ajattelevan, että pihattojen omistajat haluavat vain selvitä vähemmällä työmäärällä, kun ei ole karsinoiden putsausta, ja heinätkin jaetaan ”avantilla koko laumalle kerralla”. Työmäärän vähentämisen takia perustettu pihatto ei kuitenkaan ole yleensä toimiva pihatto. Useimmiten ruokintapaikkoja on tarpeen olla useita, ja keskelle lumisohjoa heinien lykkiminen kottikärryillä ei ole kyllä yhtään sen helpompaa, kuin heinän vieminen karsinoihin. Myöskään päivittäinen lantojen kerääminen pitkin isoa pihattoa ja ison lauman makuualustan siivoaminen ei taatusti ole sen vaivattomampaa kuin karsinoidenkaan puhdistaminen. Tilat on kuitenkin pidettävä siistinä päivittäin, sillä usean hevosen laumassa isokin tila hukkuu aika nopeasti lantamössöön. Tähän vuodenaikaan lumettomissa osissa Suomea kaikki ovat varmasti myös sitä mieltä, että hyvät pohjat tarhoissa ovat kaiken a ja o, ja hyvien pohjien tärkeys korostuu etenkin pihatossa. Ei ole hyvä, jos hevoset seisovat polviaan myöten mudassa 24/7.

Ruokintapaikkoja on riittävästi

Joillekin laumoille riittää yksi heinäpöytä tai -paali, joissain laumoissa ruokintapaikkoja on oltava yhtä monta kuin laumassa on hevosia, sillä lauman pohjimmainen ei pääse syömään samalta kasalta kenenkään kanssa. Pääsääntöisesti sisätilat eivät ole järkevä paikka ruualle (tietenkin poikkeuksena tiivis esimerkiksi jo pitkään yhdessä ollut erittäin hyvin keskenään toimeentuleva lauma), sillä laumassa ylempänä olevat hevoset saattavat alkaa estää alempiarvoisia tulemasta sisätiloihin ollenkaan. Ruokaa on siis oltava riittävästi ja riittävän monessa paikassa, että kaikki saavat syödä ilman stressiä.

Karsinamahdollisuus ja hoitotilat

Aina sattuu ja tapahtuu, ja pihatossakin on oltava mahdollisuus sairaskarsinaan. Toisinaan myös joku uusi lauman jäsen on otettava hetkeksi sisälle lepäämään. Arvostan itse suuresti myös tilavia (ja lämpimiä!) hoitotiloja vesikarsinoineen. Varsinkin talviaikaan on huomattavasti mukavampi hoitaa ja varustaa hevonen sisällä tallissa, kuin ulkona. Myös eläinlääkäri ja kengittäjä arvostavat erillistä hoitotilaa. Pihaton hoitotilat voivat olla jopa lämpimämmät kuin karsinatallin, sillä hevoset eivät pääsääntöisesti vietä siellä pitkiä aikoja.

Tottahan toki ”hyvän tallin kriteerejä” on lukuisia muitakin aina hyvästä heinästä tilojen toiminnallisuuteen, mutta tässä nyt muutama nimenomaan pihattoihin liittyvä pointti. Kun siis puhun pihaton puolesta, tarkoitan hyvin hoidettua ja toteutettua pihattoa, jossa etenkin yllämainitut asiat on hyvin suunniteltu. Minulla kävi tosiaan tuuri, kun löysin Bellalle paikan, jossa laumassa elävien hevosten lajityypilliset tarpeet on erittäinkin hyvin ja turvallisesti huomioitu, hevosenomistajien mukavuudesta tinkimättä. Toivottavasti hyviä pihattoja saadaan Suomeen lisää, ja ihmiset alkavat ymmärtää meitä puolestapuhujia vähän paremmin.

Pihaton plussia ja miinuksia

Siesta-aika

Bella on asunut nyt viitisen kuukautta pihatossa, ja ajattelin hieman listata pihaton plussia ja miinuksia verrattuna karsinatalliin, jossa ehdimme asua yhdeksän kuukautta.

Ensin plussat:

+ Tasainen liikkuminen vuorokauden ympäri

Tämä oli oikeastaan syy pihattoon muutollemme. Luonnossa hevoset lepäävät ja nukkuvat yllättävän vähän, vain 5-7 tuntia vuorokaudessa. Tästä kolmesta viiteen tuntia on sikeää unta, loput torkkumista seisaallaan. Muun ajan hevoset ovat enemmän tai vähemmän liikkeessä. Karsinatallissa hevoset kuitenkin ovat vähintäänkin yöt sisällä, ja jos hevoset tarhaavat vain puoli päivää, saattaa karsinassa seisomista tulla hevoselle putkeen jopa 16 tuntia. Hevoset kyllä sopeutuvat, ja oppivat ottamaan torkkuja enemmänkin, kuin mitä luonnossa tekisivät. Eihän sitä muuten lähes jatkuvaan liikkeeseen luotu eläin pysyisi mitenkään psyykkisesti kunnossa suljettuna pieneen tilaan suurimman osan ajasta. Mutta pitkät karsinassa vietetyt ajanjaksot eivät tee hevosen jaloille kovin hyvää, etenkään jos jaloissa on jotain kulumaa. Mitä enemmän hevonen liikkuu, sen paremmin nivelnesteetkin liikkuvat, ja sen paremmin voivat myös nivelet. Tämän olen huomannut Bellan kanssa ihan konkreettisesti. Karsinatallissa sen jalat olivat aamuisin aivan uskomattomat tukit, ja aluksi tallin henkilökunta oli lähes vakuuttunut siitä, että sillä on imppari. Turvotus laski liikutuksen myötä, ja aamuturvottelu onkin ollut tiessään pihattoon muuton jälkeen. Eiväthän ne nyt talvella pihatossakaan liiku lainkaan samassa mittakaavassa kuin laitumella, mutta enemmän kuitenkin kuin karsinassa. Hevoset myös esimerkiksi syödessään liikuskelevat paljon enemmän kuin "normitarhassa", koska tuntuvat vaihtavan usein heinäverkolta toiselle.

Bellan nivelrikkojalka aamuisin karsinatallissa...

... ja samana päivänä liikutuksen jälkeen. 

Sen lisäksi, että nivelet voivat paremmin, myös esimerkiksi liikutuksen ajoitus on nyt helpompaa, koska on ihan sama mihin aikaan sen teen. Karsinatallissa halusin ajoittaa sen mahdollisimman keskelle pitkää karsinassa seisomista, minkä takia en talviaikaan juurikaan käynyt tallilla valoisaan aikaan (eli tarhailuaikaan), vaikka olisin ehtinytkin. Sen lisäksi liikutuksen tuli olla oikeasti liikkumista, nyt voin keskittyä enemmän varsinaiseen tekemiseen.

+ Lauma ja mahdollisuus lajityypilliseen käyttäytymiseen

No, tämä tuskin tarvitsee selityksiä. Hevonen on laumaeläin, se viihtyy parhaiten laumassa. Nautin ja opin myös itse suunnattomasti siitä, kun saan seurata hevosten elämää laumoissa.

+ Tasaisempi ravinnonsaanti

Aiemmin Bella oli äärettömän ahne, ja söi mahdollisimman nopeasti kaikki heinät viimeistä kortta myöten. Iltaheinät se saattoi vetää kitusiinsa yhdessä tunnissa, ja joutui olemaan ilman ruokaa lähes kymmenen tuntia, mikä on hevosen suolistolle aivan liian kauan. Nykyisessä pihatossa hevosille jaetaan heinää itseasiassa harvemmin kuin edellisessä paikassa, mutta hevoset syövät heinät verkoista, ja ne kestävät pidempään. Bella on myös oppinut säännöstelemään syömistään. Viime aikoina olen huomannut, että Bella jopa pitää taukoja syömisestään, saattaapa ottaa jopa pienet torkut. Siitäkin huolimatta, että tarhassa on kymmenen muuta hevosta, jotka potentiaalisesti voisivat syödä kaikki heinät torkkujen aikana. Niillä on myös olkipatja makuuhallissa, mitä voi mutustella silloin, kun heinät ovat verkoista loppu. Tasainen ravinnonsaanti on toki mahdollista järjestää myös karsinatallissa.

+ Säänsuoja 24/7

Ei enää murehtimista siitä, että Bella joutuu seisomaan vesisateessa ilman katosta. Tai siitä, että se otetaan vieläkin aikaisemmin sisälle seisomaan karsinaan, koska se joutuu muuten seisomaan vesisateessa ilman katosta.

"Jos mä täältä katoksen alta tällä tavalla kurotan heinäverkolle, niin pää ei kastu."

+ Tyytyväinen hevonen ja tyytyväinen omistaja

Pihatossa elävä hevonen purkaa helpommin ylimääräisen energiansa kavereiden kanssa, ja energiaa ei edes kerry varastoon samalla tavalla kuin karsinatallissa elävälle hevoselle. Tästä seuraa yleensä rauhallinen ja hyvin käsiteltävissä oleva hevonen.

Sitten niitä miinuksia:

- Haavat

Onhan se itsestään selvyys, että suurimman osan ajasta karsinassa seisova hevonen on vähemmän altis tapaturmille, kuin 24/7 kymmenen muun hevosen kanssa elelevä lajitoverinsa. Mutta itse ajattelen niin, että jos Bella vaikka katkaisisi koipensa tuolla kavereiden kanssa temmeltäessään, on ne kaverit silti olleet sen arvoinen asia. Haluan tarjota laumaeläimelle lauman.

Tämä on toistaiseksi ollut ainoa eläinlääkäriä vaatinut haava (koska oli niin lähellä jänteitä).

Tämä tuskin on laumakaverin aikaansaannos, joten olisi voinut tapahtua vaikka karsinassakin.

- Loimitus

Luulin loimituksen olevan ongelmallista lähinnä karsinatallissa, mutta on se kyllä aiheuttanut päänvaivaa pihatossakin, kun ei ole kyseessä mikään jokasäänkestävä otus (ainakaan vielä näin ensimmäisenä pihattotalvenaan). Karsinatallissa loimitus piti kuitenkin päättää vain osaksi päivää, ja tiesi hevosen ainakin yön yli pysyvän lämpimänä. Nyt sillä toki on mahdollisuus mennä sateensuojaan, mutta heinät kuitenkin jaetaan turvallisuussyistä ulos, joten mihinkään piiskaavan sateen ja tuulen yhdistelmään ei tuota ainakaan vielä voi loimetta jättää. Loimitusahdistuksesta kirjoitinkin jo tuossa aiemmin syksyllä täällä.

Suomenhevoset eivät loimea kaipaa, mutta tämä minun karsinatallissa elämänsä elänyt ei ihan vielä pärjää joka säässä ilman takkia.

- Liukkaus

Pihatossa hevoset ovat ainakin takajaloistaan kengättä, ja näissä nykyisissä lumettomissa talvissa se tuo omat haasteensa. Jos tästä talvesta tulee samanlainen sulaa-vettä-pakkasta-sulaa-vettä-pakkasta sykli kuin viime talvesta, on suurin osa pihattoasukeista varmasti kohtalaisen jumissa ensi keväänä. Hiekoitus totta kai auttaa, mutta jos sää vaihtelee pakkasen ja plussan välillä jatkuvasti, ja siinä välissä tulee aina uusi kerros vettä peittämään jään alle edellispäivän hiekat, on aivan mahdotonta täysin välttää liukkaat pohjat.

Tällaisia plussia ja miinuksia minulle tuli mieleen näin ensimmäisten kuukausien jälkeen. Vertailuuni vaikuttaa toki vahvasti se, että kokemukseni oman hevosen kanssa on ainoastaan karsinatallista puolipäivätarhauksella pienessä tarhassa, ja todella loistavasti hoidetusta pihatosta. Vaikka edellinen tallimme oli muuten aivan huippu, niin meille se ei sopinut juuri tämän liian pitkän karsinassa seisomisen takia. Mutta vaikka nykyään siis vannonkin pihaton nimeen, on taatusti paljon karsinatalleja, joissa hevosen lajityypillinen käyttäytyminen on huomiotu hyvin. Voisin pitää hevosta myös karsinatallissa, jossa hevoset ovat isoissa tarhoissa kavereiden kanssa aamusta myöhäiseen iltaan. Toisaalta huonosti hoidettu pihatto ei millään tavalla ole karsinatallia parempi vaihtoehto. Olen ymmärtänyt, että pihatoiksi kutsutaan jos jonkinmoisia viritelmiä, joissa vaan on jonkun sorttinen katos. Pihaton täytyy siis olla hyvin suunniteltu ja hoidettu, jotta se toimii, ja jotta ylläolevat plussat toteutuvat. Voisin itseasiassa vaikka seuraavaan postaukseen listata niitä asioita, jotka mielestäni tekevät pihatosta hyvän pihaton.

Muutoksien vuosi

Bella vuonna 2014 (kuva Sukupostista), tammikuussa 2017 ja marraskuussa 2017.

Lokakuun puolivälissä Bellan ostamisesta tuli kuluneeksi vuosi. Valehtelisin, jos väittäisin, etten vaihtaisi päivääkään pois, mutta ostopäätöstä en ole kertaakaan katunut. Vuoden aikana olen oppinut enemmän hevosista kuin kaikkien aiempien hevosharrastusvuosieni aikana yhteensä. Ensimmäinen vuosi ensimmäisen oman hevosen kanssa on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa, etenkin kun haaveet ”vähän vinon” ratsastuskouluhevosen kuntouttamisesta tasapainoiseksi ratsuksi sai heittää romukoppaan jo alkumetreillä. Ei se ollutkaan vain vähän vino, se oli kauttaaltaan niin jumissa ja kipeä, ettei sillä kuntouttamisesta huolimatta luultavasti koskaan pysty ratsastamaan satunnaisia käyntimaastoja enempää (joista edelleen uskallan kuitenkin ihan pikkuisen haaveilla). Vuoden aikana olen joutunut murehtimaan niin paljon, että ensihevosen omistajaa on välillä kyllä vähän liikaakin hirvittänyt. Mutta kaiken kaikkiaan tästä vuodesta on kuitenkin päällimmäiseksi jäänyt kiitollisuuden tunne. Kuinka paljon olenkaan oppinut, kuinka paljon silmäni ovatkaan avautuneet. Entiseen ei ole enää paluuta, ja hyvä niin. Olen löytänyt uusia tapoja työskennellä ja vain olla hevosen kanssa, satunnaisia hetkiä lukuun ottamatta en ole juurikaan edes kaivannut ratsastusta. Enkä ollenkaan sen kaltaista ratsastusta, mitä ennen harrastin. Kaikki ajatusmallini hevosen käytöstä ja pidosta on muuttunut hevoslähtöisempään suuntaan; ehkä olen vähän jopa kukkahattutätiytynyt. Ilman kaikkia vastoinkäymisiä en olisi löytänyt tätä uutta tapaa ajatella ja tehdä.

"Vuosipäivänä" 13.10.2107

Kaikkein mahtavinta on kuitenkin ollut saada seurata Bellan muuttumista tämän vuoden aikana. Ratsastuskoulusta ostin sisäänpäin kääntyneen, melkein mihinkään (paisti ratsastajaan) reagoimattoman hevosen. Pikkuhiljaa se oppi ilmaisemaan itseään, ja alussa se meni vähän ylikin, kuten ilmeisesti sulkeutuneilla hevosilla saattaa usein käydä. Talutuslenkit olivat välillä yhtä kieppumista, tutulla tallinpihalla se säikähti joka ikistä ääntä ja maneesissakin riehui narun päässä. Pihattoon muuton myötä se alkoi taas seesteytyä, kuitenkaan sulkeutumatta kuoreensa. Liiallinen reagointi jäi pois, ja jäljelle jäi normaalilla ja terveellä tavalla ympäristöönsä suhtautuva hevonen. Se on alkanut luottaa siihen, että voi näyttää miltä siitä tuntuu, mutta on alkanut oppia myös suodattamaan tunnetilojaan. Se oikea Bella alkaa vihdoin kuoriutua kaikkien kerroksien alta esille. Myös meidän kahden välinen suhde on kehittynyt huimasti, joinakin päivinä voidaan jopa varovasti puhua yhteisestä yhteydestä. 

Myös Bellan fyysisessä olemuksessa on tapahtunut muutosta parempaan. Se oli tullessaan melko laiha, jopa ehkä vähän kuihtunut, ja oli melko laihassa kunnossa oikeastaan koko viime talven läpi. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko sillä ollut jotain mahahaavan tapaista oireilua, tai sitten se yksinkertaisesti on ollut paitsi lihaksistoltaan myös aineenvaihdunnallisesti todella tukossa. Myös esimerkiksi lapojen alueella ja selän linjassa on näkyvissä positiivista muutosta - hoidot ja treenailut alkavat hitaasti tuottaa tulosta. 

Bellan selkä 11/2016 ja 11/2017, muutoksen huomaa etenkin sään alueella.
Tänä vuonna talvikarva pihatto-olosuhteiden mukaisesti huimasti paksumpi :)

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuntoutus jatkuu, toisiimme tutustuminen ja yhteyden luominen jatkuu, elämä jatkuu. Täytyy vain toivoa, että kaikista fyysisistä ongelmista huolimatta näitä yhteisiä vuosia olisi vielä edessä mahdollisimman monta.