Muutoksien vuosi

Bella vuonna 2014 (kuva Sukupostista), tammikuussa 2017 ja marraskuussa 2017.

Lokakuun puolivälissä Bellan ostamisesta tuli kuluneeksi vuosi. Valehtelisin, jos väittäisin, etten vaihtaisi päivääkään pois, mutta ostopäätöstä en ole kertaakaan katunut. Vuoden aikana olen oppinut enemmän hevosista kuin kaikkien aiempien hevosharrastusvuosieni aikana yhteensä. Ensimmäinen vuosi ensimmäisen oman hevosen kanssa on kyllä ollut aikamoista vuoristorataa, etenkin kun haaveet ”vähän vinon” ratsastuskouluhevosen kuntouttamisesta tasapainoiseksi ratsuksi sai heittää romukoppaan jo alkumetreillä. Ei se ollutkaan vain vähän vino, se oli kauttaaltaan niin jumissa ja kipeä, ettei sillä kuntouttamisesta huolimatta luultavasti koskaan pysty ratsastamaan satunnaisia käyntimaastoja enempää (joista edelleen uskallan kuitenkin ihan pikkuisen haaveilla). Vuoden aikana olen joutunut murehtimaan niin paljon, että ensihevosen omistajaa on välillä kyllä vähän liikaakin hirvittänyt. Mutta kaiken kaikkiaan tästä vuodesta on kuitenkin päällimmäiseksi jäänyt kiitollisuuden tunne. Kuinka paljon olenkaan oppinut, kuinka paljon silmäni ovatkaan avautuneet. Entiseen ei ole enää paluuta, ja hyvä niin. Olen löytänyt uusia tapoja työskennellä ja vain olla hevosen kanssa, satunnaisia hetkiä lukuun ottamatta en ole juurikaan edes kaivannut ratsastusta. Enkä ollenkaan sen kaltaista ratsastusta, mitä ennen harrastin. Kaikki ajatusmallini hevosen käytöstä ja pidosta on muuttunut hevoslähtöisempään suuntaan; ehkä olen vähän jopa kukkahattutätiytynyt. Ilman kaikkia vastoinkäymisiä en olisi löytänyt tätä uutta tapaa ajatella ja tehdä.

"Vuosipäivänä" 13.10.2107

Kaikkein mahtavinta on kuitenkin ollut saada seurata Bellan muuttumista tämän vuoden aikana. Ratsastuskoulusta ostin sisäänpäin kääntyneen, melkein mihinkään (paisti ratsastajaan) reagoimattoman hevosen. Pikkuhiljaa se oppi ilmaisemaan itseään, ja alussa se meni vähän ylikin, kuten ilmeisesti sulkeutuneilla hevosilla saattaa usein käydä. Talutuslenkit olivat välillä yhtä kieppumista, tutulla tallinpihalla se säikähti joka ikistä ääntä ja maneesissakin riehui narun päässä. Pihattoon muuton myötä se alkoi taas seesteytyä, kuitenkaan sulkeutumatta kuoreensa. Liiallinen reagointi jäi pois, ja jäljelle jäi normaalilla ja terveellä tavalla ympäristöönsä suhtautuva hevonen. Se on alkanut luottaa siihen, että voi näyttää miltä siitä tuntuu, mutta on alkanut oppia myös suodattamaan tunnetilojaan. Se oikea Bella alkaa vihdoin kuoriutua kaikkien kerroksien alta esille. Myös meidän kahden välinen suhde on kehittynyt huimasti, joinakin päivinä voidaan jopa varovasti puhua yhteisestä yhteydestä. 

Myös Bellan fyysisessä olemuksessa on tapahtunut muutosta parempaan. Se oli tullessaan melko laiha, jopa ehkä vähän kuihtunut, ja oli melko laihassa kunnossa oikeastaan koko viime talven läpi. Näin jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko sillä ollut jotain mahahaavan tapaista oireilua, tai sitten se yksinkertaisesti on ollut paitsi lihaksistoltaan myös aineenvaihdunnallisesti todella tukossa. Myös esimerkiksi lapojen alueella ja selän linjassa on näkyvissä positiivista muutosta - hoidot ja treenailut alkavat hitaasti tuottaa tulosta. 

Bellan selkä 11/2016 ja 11/2017, muutoksen huomaa etenkin sään alueella.
Tänä vuonna talvikarva pihatto-olosuhteiden mukaisesti huimasti paksumpi :)

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuntoutus jatkuu, toisiimme tutustuminen ja yhteyden luominen jatkuu, elämä jatkuu. Täytyy vain toivoa, että kaikista fyysisistä ongelmista huolimatta näitä yhteisiä vuosia olisi vielä edessä mahdollisimman monta.