Pihaton tuomasta "liikutushelpotuksesta"

Kun Bellalla todettiin nivelongelmia, ymmärsin etten pysty ratsastaen liikuttamaan sitä riittävästi. Tällöin Bella asui vielä karsinatallissa puolipäivätarhauksella, joten käsissäni oli ongelma. Bella oli ulkona aamusta iltapäivään, lopun ajasta se oli karsinassa, pois lukien liikutukset maasta käsin. Nämäkin liikutukset olivat pääsääntöisesti käyntiä. Vaikka se ei saanutkaan lainkaan väkirehuja, voitte arvata minkälainen energiakimppu narun toisesta päästä löytyi. Ei se koskaan mihinkään lähtenyt ryysimään, mutta kieppui ympärilläni, ja muka säikkyi kaikkea mahdollista. Pahimpina päivinä emme päässeet kuin muutaman metrin eteenpäin ennen seuraavaa koikkaloikkaesitystä, ja etupääkin meinasi alkaa kevetä. Päivittäinen liikutus oli kuitenkin ehdotonta, oli se sitten mukavaa tai ei, sillä 16 tunnin yhtämittainen seisominen karsinassa olisi ollut sen jalalle ja mielelle myrkkyä. En voinut käydä tallilla päivällä, koska halusin sen pystyvän olemaan koko tarhaus/laidunajan ulkona, joten minun oli joka ikinen ilta raivattava kalenterista tilaa tallilla käymiseen. Linda kävi onneksi kerran pari kuussa hoitamassa Bellan, mutta mitään vuokraajaa tai hoitajaa en sille edes yrittänyt etsiä, kun ei sen kanssa juuri mitään voinut tehdä (tosin nyt ymmärrän, että ei se ratsastus olekaan kaikille mikään välttämättömyys). Eli summa summarum; joka päivä tallille, joka päivä liikutus, kävellen ja juosten (laihduin yli 6 kiloa puolessa vuodessa pelkästään tämän takia, se oli kyllä plussaa), oli fiilis, vointi tai sää mikä tahansa. Tietysti tiesin hevosen ostaessani, että se sitoo, mutta tallilla käyminen oli vapaapäivien puuttuessa toisinaan melkoista pakkopullaa. Olihan se aina ihana nähdä Bellaa, mutta tunnelmaan vaikuttivat myös jatkuvat ongelmat, sekä huoli ja epätietoisuus siitä, mitä minun hevoseni kanssa oikein pitäisi tehdä.

Mutta AH tätä eloa nyt! En voi lakata päivittelemästä tätä tunnetta, kun tallilla käymiseen ei liity hevosen ruokkimisen lisäksi mitään pakkoa. Bella liikkuu pihatossa laumansa mukana ainakin nyt laidunkaudella moninkertaisesti sen verran, mitä ikinä pystyisin sitä itse liikuttamaan, joten liikutuksen vuoksi minun ei tarvitse tehdä sen kanssa yhtään mitään. Ensimmäiset pari viikkoa otettiinkin kerta kaikkiaan loman kannalta, ja otin Bellan useimpina päivinä laumasta vain syömään ja hoidettavaksi. Ihanaa, kun ei tarvitse tuntea enää huonoa omaa tuntoa karsinassa seisomisesta! Nyt ollaan taas alettu tehdä hommiakin, mutta voin tehdä sen kanssa töitä juuri sen aikaa, kun se tuntuu hyvältä. Jos asiat loksahtavat paikoilleen ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, voin toisinaan päättää treenit vaikka siihen. Voimme keskittyä määrän sijasta laatuun. Ja jos jonakin päivänä en vain kerta kaikkiaan jaksa tehdä sen kanssa mitään, sekin on aivan ok. Ja nyt, kun Jofi muutti samalle tallille, saan varmasti vapaapäiviä huomattavasti useammin, vaikka juuri nyt minusta ei edes tunnu siltä, että tarvitsisin niitä. Ajelen aivan mieluusti kultamuruani katsomaan, kun koko tallilla käymiseen on tullut aivan erilainen fiilis. Ja Bellakin on tyytyväisemmän oloinen kuin koskaan.

Niin ja ne riekkumiset, niistä ei ole ollut tietoakaan.