Neiti laumasielu

Bella on nyt elänyt yötä päivää laumassa lähes kuukauden, ja on silminnähtävää, kuinka tärkeitä laumakavereista on sille tullut. Kun päästän sen pihattoon, se laukkaa heti muun lauman luokse, ja se hirnahtelee muille, kun otan sen talliin tai kun lähdemme kävelylle. Tänään oli tarkoitus lähteä läheiselle pellolle tekemään painonsiirtoharjoituksia (maastakäsinharjoitteita, joista kerron myöhemmin erillisessä postauksessa), mutta jouduimmekin ensin harjoittelemaan ihan pelkkää yksinoloa. Neiti laumasielu steppaili rauhattomasti, vilkuili laitumien suuntaan ja hirnui lähes taukoamatta. Kuulemma tällainen yliampuva laumariippuvuus on ihan normaalia ensi alkuun, sen pitäisi siitä kyllä rauhoittua ajan kanssa. Kyllä se nytkin lopulta rauhoittui, ja saatiin tehtyä treenit, vaikka myös paarmat yrittivät tätä suoritusta parhaansa mukaan sabotoida.

Ensimmäiset neljä viikkoa Bella oli neljän hevosen laumassa, jossa oli Bella ja Bellan rakkaat ruunat. Lauma on kuitenkin alkujaan ollut suurempi, ja siitä on kesän alussa erotettu varsovat tammat ja yksi ruuna erikseen. Näiden lisäksi kesän muualla ollut tamma laitettiin sen palattua muiden sille tuttujen tammojen joukkoon. Nyt syksyllä nämä laumat on tarkoitus taas yhdistää yhdeksi laumaksi, ja tällä viikolla jokainen Bellan ”laumanpuolikkaan” jäsen on päässyt yksitellen päiväksi vierailemaan tamma & varsa -laumaan. Totuttelu on sujunut ihan hyvin, Bellakin sujahti laumaan ilman sen kummempia draamoja, ja jäikin nyt toistaiseksi muiden tammojen seuraan. Bella kävi nuuhkimassa kaikki läpi, ja kuten oletettavaa oli, varsojen mammat pyysivät sitä kauemmas, ja Bella totteli. Tunnin verran Bellan oltua laumassa, oli varsat jo päiväunilla, ja yksi aikuisistakin hevosista otti ihmisten vartiointivuorosta kaiken irti ja kävi pötkölleen.

 

Näin villiksi Bella sai lauman.

Bellan tulevaa laumaa.

Nyt laidunaikaan uusien jäsenten siirtäminen laumaan on huomattavasti helpompaa kuin talviaikaan. Hevosilla on riittävästi ruokaa ja riittävästi tilaa, kummastakaan näistä ei tarvitse tapella, ja konfliktien sattuessa tilaa väistämiseen on paljon. Aina kesälläkään ei tutustuttaminen mene helpoimman kautta, nimittäin Jofin uuden lauman johtajaruuna ei vieläkään ole sulattanut ajatusta nuoren pojanklopin oleilusta tammojensa seurassa. Kahdestaan niillä ei ole mitään ongelmia olla yhdessä laitumella, mutta kun tammat ovat paikalla, johtaja ajaa tulokkaan edelleen pois. Jofi on kuitenkin saanut suojelijan yhdestä suomenhevostammasta, ja vähän lisää itseluottamustakin, ettei sentään enää pinkaise aivan toiseen päähän laidunta. Nyt pojat olivat yön kahdestaan ihan toisella laidunalueella, ”ei kenenkään maalla”, ja päivän myös tammat olivat samassa aidassa, eikä Jofista ainakaan tänään löytynyt uusia haavoja. 

Jänniä löytöjä derbykentällä.

Mutta syksy tosiaan jo kolkuttelee ovella, vaikka tällä hetkellä yöt taitavat olla melkeinpä kesän lämpimimpiä. Kun laidunten portit sulkeutuvat, olisi toivottavaa, että sekä Bellan että Jofin laumaan olisi laskeutunut rauha, ja talven tullen makuuhallienkin jakaminen onnistuisi sopuisasti. Viime päivinä talven tulosta ovat muistutelleet ainakin parviin hakeutuvat muuttolinnut. Minne se kesä oikein vilahti?!