Uuden aika

Perustin tämän blogin neljä vuotta sitten, kun muutin silloisen hevoseni Bellan pihattoon. Tarkoitus oli kirjoittaa pihatossa asumisesta, sillä se oli minulle silloin kohtalaisen uusi ja merkittävä asia. Niihin aikoihin käsitykseni hevoselle tarjottavista elinolosuhteista muuttui valtavasti, ja esimerkiksi laumakaverit ja mahdollisuus omaehtoiseen liikkumiseen ovat nykyään asioita, joista mielestäni hevostenpidossa ei vain voi tinkiä. Bellan kuoltua tämän blogin kirjoittaminen kuitenkin jäi, ja edellisestä postauksesta onkin päivälleen kaksi vuotta aikaa. Ehkä minusta kuitenkin tuntui vähän siltä, että tämä oli nimenomaan Bellan blogi, ja kirjoittaminen tuntui jotenkin väkinäiseltä. 

Bellan kauaskantoiset vaikutukset - jopa vihreämmille niityille laukkaamisen jälkeen - eivät kuitenkaan jääneet vain siihen, että minusta tuli hevosenomistaja ja pihattoasumisen puolestapuhuja. Vähän kuten Bellan ostoajatus aikoinaan, hitaasti kypsyen ja aluksi vitsinä palloiltu, alkoi mielessäni pyöriä ajatus siitä, että oikeastaan voisi olla ihan kiva, jos hevoset olisivatkin omassa pihassa. Muistan kuinka viitisen vuotta sitten aloin pikku hiljaa heitellä ilmoille ajatuksia siitä, millaista elämä Bellan kanssa olisi, jos se olisi omani. Ja samalla tavalla kaksi vuotta sitten huomasin ajattelevani millaista elämä olisi, jos hevoset asuisivatkin omassa tallissani. Pian sitä sitten jo selailtiinkin myynti-ilmoituksia, ja muistaakseni joulukuussa 2019 käytiin ensimmäisessä näytössä. Loppujen lopuksi emme taineet käydä katsomassa kuin viittä tai kuutta paikkaa, kun se oikea löytyi, ja kauppakirjat allekirjoitettiin toukokuussa 2020. Tunne oli äärettömän ristiriitainen, koska juuri allekirjoitushetkellä Cardelia oli jo useamman päivän taistellut elämästään rajussa ähkyssä. Tuntui vaikealta iloita hevostilan ostamisesta, kun ei tiennyt onko se oma hevonen enää hengissä seuraavana päivänä. Cardelia onneksi selvisi, ja Cardelia ja Jofi, parhaan ystäväni hevonen, muuttivat heinäkuussa omaan pihaani. Loppukesän mittaan hevoslukumäärä tuplaantui, ja samalla kokoonpanolla täällä edelleen eletään, kun hevostilalaisen elämää on takana nyt kokonainen vuosi. 

 

Ja minkälainen vuosi! Tiesin tähän ryhtyessäni, että yllätyksiä tulee varmasti, vaikka en osannutkaan sanoa minkälaisia. Ja tulihan niitä, ihan jo tämä kuiva ja kuuma kesä on tuonut omat haasteensa. Ja kyllähän se vähän itketti ja nauratti samaan aikaan, kun talviaamuna 25 asteen pakkasessa hakkasi petkeleellä maahan jäätynyttä ladonovea auki, että saa heinää hevosille... siitä ovesta muuten aika äkkiä sahattiin alalaidasta pois kymmenen senttiä. Oma valtava projektinsa toki oli myös makuuhallin rakentaminen vanhaan navettaan, enkä edes aloita kirjoittaa heinästä. Hyvälaatuisen (niin arvoiltaan kuin hygienialtaan) heinän hankkiminen on kyllä eittämättä eniten stressiä, turhautumista ja ahdistusta aiheuttanut asia, joka tässä hevostallin pitämisessä on vastaan tullut vuoden aikana. Mutta ehkä tästä ensimmäisestä vuodesta ja sen tuomista yllätyksistä täytyy kirjoittaa ihan oma blogipostauksensa.

Yritän nyt siis alkaa vähän herättelemään henkiin tätä Pihattopäiväkirja-blogia. Tämä ON Bellan blogi, mutta minusta tuntuu, että tämä nykyinen elämäni on Bellan suuri Master Plan, jonka se tuuppasi aluilleen meidän yhteisen elämämme aikana, Johan tämä blogin nimikin kertoo siitä, että tarkoitus olikin, että tästä pihattoelämisestä todella tulee ihan konkreettista arkea. Tänne blogiin kirjoittelu tulee olemaan jatkossakin melko satunnaista, mutta blogin lisäksi olen nyt perustanut Pihattopäiväkirja-nimellä instagram-tilin, jonne postailen päiväkirjamaisesti päivittäin sitä sun tätä materiaalia elämästämme täällä hevostilalla. Laita siis seurantaan, jos aivan tavallinen heppa-arki iloineen, suruineen ja harmituksineen kiinnostaa.    

Pihattopäiväkirja Instagramissa

 

Kiitos siis Bellalle, tämän blogin innoittajalle, tästä uudesta aikakaudesta, joka ainakin näin vielä yhden vuoden jälkeen edelleen päivittäin tuntuu aika uskomattomalta. Minusta ei pitänyt koskaan tulla edes hevosenomistajaa, mutta täällä sitä nyt sitten elellään peltojen keskellä hevoslauman kanssa. Ja täytyy kyllä sanoa, että näinhän sen piti mennäkin.